Controller
Kultakiertue Oy · Helsinki
Job description
Miltä kuulostaa avainrooli vauhdilla kasvavassa suomalaisessa menestystarinassa? Me Kultakiertueella olemme markkinajohtaja ja edelläkävijä jalometallien, erityisesti kullan ja hopean, ostossa ja arvioinnissa. Turvallinen, luotettava ja ennen kaikkea asiakaslähtöinen palvelumallimme toimii pian jo kaikissa Pohjoismaissa, ja Euroopassa. Uniikin palvelukonseptimme parissa työskentelee jo yli 100 henkilöä ja kasvu sen kuin kiihtyy – nyt onkin oiva hetki hypätä Kultakiertueen kyytiin!Kasvumme jatkuessa etsimme nyt taloustiimiimme analyyttistä ja oma-aloitteista Controlleria, joka haluaa olla mukana rakentamassa ja kehittämässä nopeasti kasvavan ajoneuvoliiketoimintamme taloudellista seurantaa, laskutusta ja raportointia.Keskeiset työtehtävät:Vastaat yrityksen ajoneuvoliiketoiminnan päivittäisestä taloushallinnosta, kuten myyntilaskutuksesta, talouden analysoinnista, raportoinnista ja johdon päätöksenteon tukemisesta.Laskutuksen, sekä myyntireskontran hoito kansainvälisellä tasollaTalouslukujen seuranta, tulkinta ja liiketoiminnan tukeminen niiden pohjaltaYhteistyö kansainvälisesti kirjanpidon ja verotuksen parissaPäivittäisten prosessien luonnit ja parannuksetTehtävä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden ottaa vastuuta kokonaisen liiketoiminta-alueen taloudellisesta ohjauksesta ja päästä vaikuttamaan sen toimintatapojen kehittämiseen.Mitä odotamme sinulta:Useamman vuoden kokemusta taloushallinnon tehtävistäVahvaa osaamista prosessien luonnista ja jalkauttamisestaHyvää ymmärrystä kirjanpidon ja verotuksen kokonaisuuksista, sekä laskutuksesta myös kansainvälisellä tasollaSujuvaa suomen ja englannin kielen taitoaOma-aloitteisuutta, tarkkuutta, ratkaisukeskeisyyttä ja kykyä työskennellä sekä itsenäisesti että tiimissäMitä tarjoamme sinulle?Kannustavan ja avoimen työilmapiirin, jossa jokaisen panosta arvostetaanVastuullisen ja monipuolisen roolin kansainvälisessä kasvavassa yrityksessäTilaisuuden kehittyä ammatillisesti ja edetä vastuullisempiin tehtäviinMerkityksellisen työn arvostetussa ja luotettavassa yrityksessä, jossa tehdään asioita pitkäjänteisesti ja laadukkaastiJoustavat työskentelymahdollisuudet HelsingissäLisätiedot ja hakeminenTehtävän palkkaus sijoittuu 3800-4200 €/kk välille.Jos sinulla on intoa osallistua kehittyvän liiketoiminnan talouden ohjaukseen ja viihdyt sekä analyyttisen että käytännönläheisin taloustyön parissa dynaamisessa työympäristössä, tämä paikka on sinua varten!Lähetä CV:si ja hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.Hakuaika ja aloitusHakuaika päättyy 5.10.2026. Tehtävässä aloitus sopimuksen mukaan.Liity mukaan joukkoomme!Tule osaksi rentoa ja kehitysmyönteistä tiimiä, jossa ammattitaitoasi arvostetaan – odotamme hakemustasi!We are a pioneer and market leader in the evaluation and purchasing of precious metals. Our safe and reliable service model will soon be available across all Nordic countries and other parts of Europe.
Questions fréquentes
Why are you reporting this job?
Explore further
Salaries, guides and searches in Finland.
Salary: Business Controller Based on 7 job offers in FinlandSalaries by job title
Apply in 30 seconds
Enter your email to apply. An account will be created automatically.
By continuing, you accept our terms of use.
Already have an account? Login
A question about this job?
Ask it here: you will get the full job summary by e-mail, right away.
Published 3 hours ago
Expires 1 month from now
5 views · 0 interested
Boost your chances
Upload your CV — we will match you with relevant openings.
Analyzing your CV...
Kultakiertue Oy
Helsinki