Jobiglo

No results.

Teknisen manageroinnin asiakkuuspäällikkö, Vaasa

Granlund · Vaasa

New
Senior 3,200 - 4,700 EUR/month fi
Granlund Manager

Job description

Teknisen manageroinnin asiakkuuspäällikkö, Vaasa

Energia- ja kiinteistöalan ammattilainen – meillä on tarjota sinulle poikkeuksellinen työtilaisuus! Pääset rakentamaan uudenlaista palvelua osana kasvavaa tiimiä.Tässä tehtävässä sinulle on tarjolla vaikuttavia ja merkityksellisiä työelämäkokemuksia liiketoimintamme kehittämiseen ja kasvattamiseen ammatillisesti kiehtovien hankkeiden parissa Pohjanmaalla.Mistä on kyse?Granlund on toiminut Vaasassa vuodesta 1972 ja kasvanut Pohjanmaan johtavaksi kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijaksi. Energiaosastomme on viime vuosina kasvanut asiakastapaamisista yhdeksänhenkiseksi asiantuntijatiimiksi, ja seuraava tavoitteemme on kasvaa kohti 20:tä osaajaa.Nyt käynnistämme energiaosastolla uuden teknisen manageroinnin palvelun, ja sinä pääset rakentamaan sitä alusta asti. Palvelun tavoitteena on auttaa asiakkaitamme siirtymään kiinteistöjen reaktiivisesta ylläpidosta ennakoivaan, tietoon perustuvaan johtamiseen. Samalla yhdistämme kokonaisuuteen vahvan energia-, PTS-, automaatio-, vastuullisuus- ja kiinteistöosaamisemme. Tehtävä tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden vaikuttaa uuden palvelun kehittämiseen sekä kasvattaa liiketoimintaa yhdessä osaavan asiantuntijatiimin kanssa.Tarkemmin roolistasiAstut rooliin, jossa yhdistyvät kiinteistöjen tekninen johtaminen, asiakkuuksien kehittäminen ja liiketoiminnan kasvattaminen. Toimit asiakkaidesi nimettynä kumppanina kiinteistöjen elinkaaren, ylläpidon ja kehittämisen kysymyksissä sekä varmistat, että päätöksenteko perustuu ajantasaiseen tietoon ja selkisiin toimintamalleihin.Tehtävässäsi ohjaat ylläpitoa ja palveluntuottajia, suunnittelet pitkän aikavälin korjaustoimenpiteitä, seuraat energiankulutusta ja rakennusautomaation toimivuutta sekä huolehdit raportoinnista. Tukenasi on Granlundin laaja asiantuntijaverkosto, jonka osaamista hyödynnät asiakkaiden tarpeiden ratkaisemisessa.Työhösi kuuluu myös aktiivinen liiketoiminnan kehittäminen. Tunnistat asiakkaiden tarpeita, rakennat uusia asiakkuuksia ja vahvistat olemassa olevia yhteistyösuhteita pitkäjänteisesti. Toimit näkyvänä ja ratkaisukeskeisenä kumppanina, joka osaa yhdistää asiakkaan tarpeet Granlundin asiantuntijoiden osaamiseen. Samalla luot mahdollisuuksia energia-, PTS-, automaatio-, Granlund Manager- ja suunnittelupalveluille sekä ohjaat toimeksiantoja oikeille asiantuntijoille.Granlund Manager on olennainen osa palvelukokonaisuutta, joten myös sen hyödyntäminen ja asiakkuuksien kehittäminen kuuluvat tehtävääsi. Roolia voidaan muokata osaamisesi ja kiinnostuksenkohteidesi mukaan. Aloitat perehtymällä palveluihimme ja asiantuntijaverkostoomme, minkä jälkeen pääset aktiivisesti kehittämään asiakkuuksia sekä hyödyntämään omia verkostojasi liiketoiminnan kasvattamisessa.Haluamme tarjota sinulle parhaita työelämäkokemuksiaEt lähde liikkeelle nollasta. Energiaosastollamme on jo vakiintuneita asiakkuuksia, valmiita palveluja sekä osaajia ja takanasi on koko Granlundin asiantuntijaorganisaatio. Konsultoinnin liiketoiminta-alueellamme työskentelee jo yli 200 eri alojen ammattilaista.Pääset rakentamaan ja tuotteistamaan teknisen manageroinnin palvelua Pohjanmaalla alusta asti – ei vain näytön paikka, vaan tilaisuus vaikuttaa aidosti.Myyt ja hyödynnät alan johtavaa Granlund Manager -ohjelmistoa.Rooli rakentaa kysyntää, jatkuvia sopimuksia ja työtä koko tiimille, sinä olet kasvun avaaja.Työssäsi on paljon vapautta ja vastuuta. Meillä ei mikromanageerata eikä haeta hyväksyntöjä komiteoilta ja päätöksiä tehdään siellä, missä ne vaikuttavat, myös sinun toimestasi.Tulet osaksi kunnianhimoista, ammattitaitoista ja inhimillistä työyhteisöä, joka tukee sinua tavoitteidesi saavuttamisessa.Ja pari sanaa Vaasan porukasta: Tiimimme tapaa Vaasassa, viihtyisässä toimistossa torin kupeessa. Meillä on hyvä meininki ja kahvipöytäkeskustelu on vauhdikasta. Huumorintaju ja rautainen ammattitaito yhdistyvät meillä keskimääräistä paremmiksi tuloksiksi.Vielä palkastasi: palkkataso on tässä tehtävässä 3200-4700 €/kk. Siihen vaikuttavat osaamisesi sekä se, miten profiilisi ja potentiaalisi vastaavat hakemaamme. Palkka-avoimuudestamme voit lukea lisää täältä.Työkaverinamme sinä onnistutTässä tehtävässä menestyt, kun sinulla on kokemusta teknisestä manageroinnista, energiajohtamisesta tai kiinteistöjohtamisesta sekä ymmärrystä kiinteistöjen teknisistä järjestelmistä, energiankäytöstä ja ylläpidosta. Granlund Managerin tai vastaavan järjestelmän tuntemus, kiinteistöalan verkostot ja Pohjanmaan toimintaympäristön tuntemus tukevat onnistumistasi tehtävässä.Viihdyt asiakasrajapinnassa, rakennat luottamuksellisia asiakassuhteita ja tunnistat asiakkaiden tarpeita. Työskentelet oma-aloitteisesti, tavoitteellisesti ja ratkaisukeskeisesti sekä viet asioita määrätietoisesti eteenpäin yhteistyössä asiakkaiden ja kollegoiden kanssa.Tehtävässä onnistuminen edellyttää sujuvaa suomen kielen taitoa. Vaasan alueen asiakaskunnassa ruotsin kielen osaaminen on merkittävä etu.Kiinnostuitko?Ole rohkeasti yhteydessä ja kerro meille, miten lähtisit rakentamaan teknisen manageroinnin palvelua Pohjanmaalla – jätä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 23.11.2026. Rakennetaan kasvua yhdessä!Käymme hakemuksia läpi ja tapaamme kiinnostavia hakijoita jo hakuaikana. Älä siis suotta odota viime hetkeen asti. Palkkauspäätöksiä olemme valmiita tekemään ripeästi – jo hakuaikana. Mikäli sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä, sen tavoitteista tai meillä työskentelemisestä, Ville vastaa niihin mielellään.Energiaosaston johtajamme Ville Pajukankaan tavoitat joko puhelimitse p. 050 385 3301 tai sähköpostilla.Rekrytointiprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Riitta-Liisaan. HR-asiantuntija Riitta-Liisa Koposen tavoitat joko puhelimitse p. 040 193 7550 maanantaisin ja torstaisin klo 12–14 tai sähköpostilla.Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa

Questions fréquentes

Le salaire proposé pour ce poste est de 3-5k EUR par mois. Le détail figure dans l'annonce.
Cliquez sur "Postuler maintenant" en haut de la page. Vous pouvez importer votre CV en 1 clic — Jobiglo extrait automatiquement vos informations et postule pour vous.
Source : ats:teamtailor

Why are you reporting this job?

Thank you for your report. We will review this job.

Explore further

Salaries, guides and searches in Suomi.

Apply in 30 seconds

Enter your email to apply. An account will be created automatically.

Apply now →

By continuing, you accept our terms of use.

Already have an account? Login

Une question sur cette offre ?

Posez-la ici : vous recevrez le récapitulatif de l'offre par e-mail, tout de suite.

💬 Chat with us on Telegram

Published 5 tuntia sitten

Expires 1 kuukauden päästä

1 views · 0 interested

Boost your chances

Upload your CV — we will match you with relevant openings.

Analyzing your CV...

Granlund

Vaasa